Tietoa meistä ja toiminnasta

Tilallamme on emolehmiä. Emolehmäpihatossa on 50 lehmäpaikkaa ja vanhassa navetassa poikimiskarsinat, jotka toimivat myös hiehojen ja  sonnien asumuksena talviaikaan. Pääasiassa emolehmät ovat Heikki-isännän vastuulla.
Aila on talvet töissä sosiaalityöntekijänä.  


Nyt kahvittelupaikkana toimiva aittarakennus on rakennettu vuonna 1930 ja aiemmin siinä oli autotallikin toisella puolen. Entisöimme autotallina toimineen puolen ja mietimme, mitä tiloilla voisi tehdä. Kotieläinpiha ja aittakahvila alkoivat itää mielessä. Aloitimme hetken mielijohteesta kutsumalla entisen kitaristin Jukka Tolosen esiintymään. Facebookin kauttahan se kätevästi järjestyi heinäkuussa 2017. Sen jälkeen päätettiin kokeilla kotieläinpihaa, miten se toimisi tässä. 

Kesä 2018 olisi ollut ilmojen puolesta mahtava, mutta muut työkiireet estivät kotieläinpihan pitämisen. No vuonna 2019 päätimme jälleen aloittaa. Lisättiin eläimiä ja tilat yritettiin tehdä sellaisiksi, että lasten on turvallista juosta pihalla. Ajoneuvoliikenne on pihassa kielletty ja aidattu aluetta, etteivät esimerkiksi emolehmät pääse pihalle tulemaan ja vaarallisiin paikkoihin pääsy siten myös estetty. Pienille lapsille on leikkimökin ympäristö myös aidattu erilliseksi alueeksi, että saa välillä olla turvassa koirilta, lähinnä Marutsella-collielta. Siellä on myös hiekkalaatikko, pieni liukumäki ja vanhan ajan lankkukeinu. 

Nyt kesällä 2021 kotieläinpihan puoli ainakin on auki. Todennäköisesti kahvittelua aitassa voidaan myös järjestää turvallisesti koronan huomioiden. 

Ahvelan aittapiha Ahvelantie 3 (Joukokyläntie 182) 89600 Suomussalmi
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita